torstai 19. kesäkuuta 2014

Kesäkuun tunnelmia

Blogissa on ollut hiljaista kesäkuun ajan. Olen reissannut sekä Oslossa että Tanskassa Legolandissa, tehnyt puutarhahommia jossain määrin, pakkaillut lasten kanssa reissutavaroita ja hoitanut normaaleja kotitöitä.

Oslossa kävin viikonloppumatkalla ystävän kanssa. Viikonlopussa ehti mukavasti nähdä paikkoja ja sääkin oli mukavan kesäinen. Kävelimme paljon, kävimme sightseeing bussiajelulla ja söimme hyvin. Oslo on kallis kaupunki, mutta reissu oli onnistunut. Norjalaisia villapaitojakin olisi löytynyt, mutta niitä ei tullut ostettua.
 Kuninkaanlinna
 
 Oopperatalo, jonka katolla kävimme kävelemässä.
 Holmenkollenin mäkihyppytorni.
Oslo laivasta katsottuna.
Luostarin rauniot
Vigelandin patsaspuisto.
Viikinkilaivamuseo

Legolandissa olin nuorimmaisen lapsen ja serkkutytön kanssa kolmistaan. Tämä oli Matka Vekan järjestämä valmismatka ja myös tämä reissu oli oikein onnistunut. Kun Suomesa satoi räntää, Legolandissa paistoi aurinko ja lämpötila oli yli 20 astetta. Ihmettelimme Minilandissa legorakennelmia, kiersimme lähes kaikki  laitteet sekä ihmettelimme kaloja Sealifessa. Matkan hintaan kuului lennot, majoitus hotellissa ja kahden päivän rannekkeet huvipuistoon. Majoituimme puolen tunnin ajomatkan päässä Vejlen kaupungissa, mutta matka taittui rattoisasti Matka Vekan bussilla kuunnellen oppaan mielenkiintoisia kertomuksia legoista jaTanskasta. Meidän kanssa samaan aikaan Matka Vekan reissussa oli Lapsiperheen matkat- blogaaja, jonka matkakertomusta voi lukea täältä.
 
 
 
 
Käsityötkin ovat edistyneet jonkin verran, mutta valmiiksi ei mitään ole tullut. Tilkkupeiton palat alkavat olemaan valmiina, mutta yhdistäminen ei ole vielä innostanut. Muutamia projekteja on työn alla, mutta eivät vielä valmiita. Juhannuksen sää tosin näyttäisi suosivan käsitöiden tekemistä sisällä. Hyvää juhannusta!
 
 
 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Partiosukat

Innokkaalle partiolaiselle lähti ylioppilaslahjaksi partiosukat. Tennarisukkiin ompelin kiinni Suomen partiolaisten merkit. Värityksenä sininen ja valkoinen ja lankana Nalle-lanka.
 
 

Valitettavasti lankavarastoistani ei löytynyt valkoista lankaa ja jouduin ostamaan 100 g kerän valkoista Nallea. Huono homma lankalaihikselle, mutta eiköhän tuo tule käytettyä. Lankaa näihin sukkiin kului vain 75 g.