Näytetään tekstit, joissa on tunniste bambu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bambu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. toukokuuta 2015

Virkata, crochet, häkeln, virka

Kaikilla otsikon kielillä on joskus tullut virkattua. Virkkausinnostus iskee usein keväisin ja kesäisin. Niin tänäkin vuonna. Mitään suurta projektia en ole ainakaan vielä aloittanut, mutta pieniä töitä on valmistunut muutama.

Sairaslomapäivänä kuopuksen kanssa aloitimme virkkaamisen kuopuksen toiveesta. Yhteistyönä syntyi kaksi amigurumipupua. Ohje löytyi hiihtolomareissulla ostetusta amigurumilehdestä. Kuopus halusi ostaa sen itselleen tuliaiseksi. Koska tyttären virkkaustaito tähän asti oli koostunut ketjusilmukoista, opettelimme samalla kiinteän silmukan. Tytär virkkasi toisen pupun vaatteet ja ompeli naamat. Minulle jäi vartaloiden virkkaaminen.

  
Samasta lehdestä virkkasin kilpikonnan. Lasten serkkupoika selasi kylässä ollessaan tuota amigurumilehteä ja ilmoitti haluavansa kilpikonnan. Koska kyseisen pikkumiehen synttäreitä vietetään toukokuussa, tämä kilppari päätyy 5- vuotiaan synttäripakettiin. 

Virkkausta varten piti hakea joitakin lankoja ja niitähän tuli sitten ostettua enemmänkin. Kaksi kerää Novitan puuvillabambua, Hjertegarnin Cotton nr.8- lankaa neljä kerää, Bommix bamboo- lankaa  kaksi kerää ja lisäksi Lankamaailmasta sai yli 10 euron ostoksesta kaksi kerää Blend Bamboo- lankaa kaupan päälle. Ostinpa vielä kaksi KnitPron virkkuukoukkua. Nyt kelpaa taas virkkailla.
Cotton nr.8 - lankaa käytin jo tuohon kilpikonnaan ja Novitan langoista olen virkannut kaksi tiskirättiä isoäidinneliöllä. Toinen lähti lahjaksi ystävälle, toinen odottaa vielä käyttäjää.


torstai 31. heinäkuuta 2014

Hellepäivien virkkauksia

Hellepäivinä olen virkkaillut silloin tällöin, lähinnä automatkoilla tai iltaisin mökin terassilla. Jotakin on valmistunutkin. Virkkasin Baby Bamboo langasta anopille tiskirätin, johon lankaa kului 40 g. Malli tähän löytyi täältä. Anoppi oli kyllä sitä mieltä, ettei tätä raaski käyttää, mutta käyttöön sen kyllä tein.
 
 
Tytär osti itselleen Ähtärin matkalta muistoksi ketun. Kettu tarvitsi kuulemma villatakin, joten yhdellä automatkalla valmistui takki ketulle. Virkkasin ensin sopivan mittaisen pätkän ketjusilmukoita, ketju ylettyi ketun ympäri. Sitten*1. krs ks, 2. krs 3p, 1 kjs, 3.krs ks* Toistin *-* välillä väriä vaihtaen, kunnes olin ketun käsien kohdalla. Siinä vaiheessa tein pylväskerroksella käsien kohdalla 2 p, 3 kjs, 2p. Takin reunaan virkkasin vielä nirkkoreunan. Mökiltä löytyi onneksi myös sopivat napit takkiin, kun se piti tietenkin saada myös kiinni. Lankana oli Novitan Nalle ja sitä kului vain 10 g.
 
 

Nyt on myös kaikki palat virkattu seuraavaa kukkapeittoa varten. Osa paloista on vielä päättelemättä ja sen jälkeen alkaakin palojen asettelu peitoksi ja yhteen ompeleminen.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Prinsessalle virkattu kesähattu

Pääsiäiseksi neuloin vaaleanpunaisesta bambulangasta tiskirätin. Lankaa oli muutama kerä jäljellä ja yhden niistä keristä, tasan 50 g, virkkasin kummitytön kesähattuun. Ensi viikolla voi sitten Välimeren auringossa testata käytännössä hatun toimivuutta.

Lanka oli siis Blend Bamboo lankaa, jossa on 70 % bambua ja loppu puuvillaa. Ohje löytyi Dropsin sivuilta, täältä. Muokkasin kuitenkin ohjetta, koska lankani oli erivahvuista. Tein vähän enemmän noita pylväskerroksia väliin ja lierin kerroksiakin on enemmän. Kun tein ohjeen pienimmän silmukkamäärän mukaan, jonka koko oli 3/5v, oli silmukkamäärä juuri sopiva 1 1/2 vuotiaan hattuun. Lierin ompelin edestä ylös leppäkerttunapilla.
Tästä samasta langasta tein samalle kummitytölle viime kesänä neuletakin, joka taitaa kyllä olla jo pieni.Myssy oli jo alunperin melko pieni. Näihin oli ohje Suuren Käsityölehden jossain kevään numerossa 2013.



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäinen alkaa meidän perheessä yleensä palmusunnuntain virpomisella. Edellinen päivä kului tänäkin vuonna vitsoja tehdessä nuorimmaisen kanssa. Minäkin virkkasin oksiin muutaman kukkasen koristeeksi ja autoin höyhenien laittamisessa. Samalla istutettiin rairuohoa, vaikka se olisi varmaankin pitänyt istuttaa jo aikaisemmin.

Sunnuntaina ovella kiersi pieniä virpojia ja virpomispalkkoja tuli kiitettävästi. Pääsiäisviikonlopuksi lähdimme mökille. Mökkeily pääsiäisenä kuuluu meillä yleensä aina pääsiäiseen. Tänä vuonna sääkin oli mukavan lämmin ja aurinkokin paisteli. Mökille vein äidilleni tuliaseksi eko astianpesuaineen ja neulomani tiskirätin. Tiskirätin ohje oli Novitan sivuilta, täältä. Lankana minulla oli Hjertegarnin Blend Bamboo lanka, jossa on 70 % bambua ja loppu puuvillaa. Bambulankaa suositeltiin tiskirättiin, koska se on antibakteerista ja imee hyvin. Käyttöön äitini ei tuota rättiä vielä raaskinut ottaa, joten tehoa ei vielä tullut testattua.Tuosta langasta olen vuosi sitten tehnyt kummitytölle villatakin ja sitä on vielä jäljellä, joten tiskirättejä tai muuta voisi tehdä vielä enemmänkin. Lankaa tuohon kului vain 20 g.


Mökillä mukavinta on se, että ei ole tiukkaa minuuttiaikataulua, siellä on rauhallista ja ulkoiltua tulee väkisinkin.
 
Äidin kanssa perkasimme kaadetun männyn roskista männynkäpyjä, joita käytetään kesällä värjäyskurssilla. Puitakin tuli kärrättyä pinoon.


Talviturkkikin tuli kastettua +6 asteisessa vedessä ja kevään ekat terassikahvit nautittua. Villasukkakin edistyi terassilla auringonpaisteessa.

 Pääsiäissunnuntain aamuna lapset perinteisesti meilä etsivät piilotettuja pääsiäismunia. Tänä vuonna isommat lapset olivat leireillä, joten etsijöitä oli vain yksi. Munat löytyivät pienellä avustuksella pihamaalta. Kotiin palasimme sunnuntai-iltana ja rairuohokin oli hyvin kasvanut poissaollessamme.