Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesämuistamisia

Kesäloman alkaessa monet muistavat opettajaa jollakin lahjalla. Meilläkin on taas muistettu lasten opettajia ja kesäloma on alkanut. Tänä vuonna halusin tehdä opettajille jotakin itse. Jo talvella tiesin soitonopettajien lahjan, kun Heivatut kudelmat- blogissa oli myynnissä ihania ristipistomalleja. Ajattelin, että voin tehdä kirjanmerkit hyvissä ajoin valmiiksi. Vaan kuinkas taas kävikään, viime tipassa niitä sitten kuitenkin tein, niinhän siinä usein käy. Toiselle soitto-opettajalle lähti kirjanmerkki keltaisella ruusulla ja toiselle pinkillä. Molemmille lähti mukaan myös pieni mietelmäkirja.



Nuorimmaisen opettaja sai saman kirjan ja opettajalle sopivan lukutoukkakirjanmerkin sekä bambulangasta virkatun tiskirättikukkasen.
Nuorimmainen jätti hyvästit iltapäiväkerholle ja mukaville vetäjille vietiin ekologiset tiskirätit sekä aiheeseen sopivasti tiskiainetta.

Kun tämäkin ope nyt pääsi kesälomalle, mitä tulikaan hankittua ensimmäisenä lomapäivänä? Niinpä, lankaa tietenkin. Tämä taitaa olla tämän kesän virkkausprojekti, tarkoitus olisi tehdä puuvillajakku itselle.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Virkata, crochet, häkeln, virka

Kaikilla otsikon kielillä on joskus tullut virkattua. Virkkausinnostus iskee usein keväisin ja kesäisin. Niin tänäkin vuonna. Mitään suurta projektia en ole ainakaan vielä aloittanut, mutta pieniä töitä on valmistunut muutama.

Sairaslomapäivänä kuopuksen kanssa aloitimme virkkaamisen kuopuksen toiveesta. Yhteistyönä syntyi kaksi amigurumipupua. Ohje löytyi hiihtolomareissulla ostetusta amigurumilehdestä. Kuopus halusi ostaa sen itselleen tuliaiseksi. Koska tyttären virkkaustaito tähän asti oli koostunut ketjusilmukoista, opettelimme samalla kiinteän silmukan. Tytär virkkasi toisen pupun vaatteet ja ompeli naamat. Minulle jäi vartaloiden virkkaaminen.

  
Samasta lehdestä virkkasin kilpikonnan. Lasten serkkupoika selasi kylässä ollessaan tuota amigurumilehteä ja ilmoitti haluavansa kilpikonnan. Koska kyseisen pikkumiehen synttäreitä vietetään toukokuussa, tämä kilppari päätyy 5- vuotiaan synttäripakettiin. 

Virkkausta varten piti hakea joitakin lankoja ja niitähän tuli sitten ostettua enemmänkin. Kaksi kerää Novitan puuvillabambua, Hjertegarnin Cotton nr.8- lankaa neljä kerää, Bommix bamboo- lankaa  kaksi kerää ja lisäksi Lankamaailmasta sai yli 10 euron ostoksesta kaksi kerää Blend Bamboo- lankaa kaupan päälle. Ostinpa vielä kaksi KnitPron virkkuukoukkua. Nyt kelpaa taas virkkailla.
Cotton nr.8 - lankaa käytin jo tuohon kilpikonnaan ja Novitan langoista olen virkannut kaksi tiskirättiä isoäidinneliöllä. Toinen lähti lahjaksi ystävälle, toinen odottaa vielä käyttäjää.


perjantai 10. tammikuuta 2014

Angry Birds tumput

Tämä vuosi on lähtenyt vähän hitaasti käyntiin käsitöiden suhteen. Useampiakin juttuja on mielessä, mutta vielä ei ole saanut aloitettua. Sohvaneulomon Anniina aikoi ruveta lankalaihikselle ja se kuulosti hyvälle idealle. Lankavarasto pitäisi inventoida ja voisin samalla punnita langat ja yrittää vähentää lankamäärää vuoden loppuun mennessä. Ensi viikolla voisin uppoutua lankavarastoihini.

Tämän vuoden ensimmäinen työ on myös valmistunut. Joululahjaksi lähti serkkupojille Angry Birds pipot. Tarkoitus oli pakettiin kääräistä myös tumput, mutta ne eivät valmistuneet ajoissa. Nyt ne ovat kuitenkin valmiit ja voin yllättää serkkupojat pienellä tammipaketilla. Nämäkin ovat Novitan Ipana- lehdestä ja langat samoja kuin pipoissa, jotka esittelin joululahjapostauksessa.


Sen verran kävin myös jo lankojani läpi, että mietin, missä kaikkialla niitä mahtaa olla. Olohuoneesta löytyy:
Jämälankakerien kori
  Käsityökassi, josta löytyy lankoja, puikkoja, ohjeita
Mukaan otettava käsityökassi,
 josta tällä hetkellä lötyyy keskeneräisiä töitä ohjeineen.

Käsityönurkkauksestani kellarista löytyy lisäksi lankoja:
 korissa
 muovipusseissa
ja kaapissa.
Lankainventaario lienee paikallaan ja jos saisi samalla lajiteltua ja siivottua langat niin, että lötyäisi ne helpommin.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tallinna

Kävimme syyslomareissulla perheen kanssa Tallinnassa. Vaikka välillä tuuli kylmästi ja osittain aika myrskyisästi, Tallinnan vanha kaupunki oli syksyisen kaunis pienine kujineen.



Kiertelimme vanhaa kaupunkia sekä kävellen että pienellä kaupunkijunalla. Meille suositeltiin Pierre chocolaterie kahvilaa, mutta päädyimme Cafe Josphineen, joka oli myös ranskalaistyylinen kahvila keskustassa. Ihanan tunnelmallinen kahvila, josta sai sekä keittoa, suolaisia piirakoita, suklaakonvehteja ja kakkuja. Söimme lämmittävät tomaattikeitot ja jälkiruuaksi ihanasta kakkuvalikoimasta valitsin Josephine kakkupalan. Makean nälkä tuli taas vähäksi aikaa tyydytettyä.



Kiertelimme myös muutamassa ostoskeskuksessa ja jotakin ostimmekin. Sateenvarjoja emme olleet pakanneet mukaan, joten ne tuli ostettua. Tosin tuuli ulkona oli niin voimakas, että ne jäivät käyttämättä, vaikka välillä satoikin. Useampiakin rikkimenneitä sateenvarjoja tuli kadulla vastaan, joten helpompi oli hieman kastua. Käsityöharrastajan piti myös päästä käymään Karnaluks käsityötukussa, jossa en ollut vielä koskaan käynyt. Mukaan lähti bambupuikkoja, vähän lankaa ja nappeja.
Wonderwool langasta olisi tarkoitus tehdä nuorimmaiselle kaulahuivi ja sukkalankaa aina menee. Melissa lanka oli nuorimmaisen löytö. Katsotaan, mitä saa siitä aikaiseksi. Bambupuikot olivat kokoa 2,5 ja 4, jotka puuttuivat käsityökassistani. Nappeja olisi ollut valtavat valikoimat eivätkä olleet hinnalla pilattuja.

Marraskuussa uusi reissu työkavereiden kanssa. Lähtisiköhän joku silloin mun  kanssa uudestaan lankakaupoille?