Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulupuuhia

Joulukiireet painavat päälle ja muutama joululahja odottaa vielä tekemistäkin. Osan olen jo saanut valmiiksi, mutta kertoilen niistä sitten joulun jälkeen. Novitan joulukalenterisukatkin aloitin, mutta ne ovat jääneet monta päivää jälkeen. Josko joululomalla saisin ne tehtyä loppuun.

Pieniä joulujuttuja olen saanut tehtyä ja ne ajattelin teille esitellä. Nopeille oppilaille mietin muutamia joulujuttuja ylimääräisiksi töiksi joulukuun käsityötunneille ja väsäsin niille mallikappaleet. Näihin kaikkiin ohjeet löytyvät Dropsin joulutyöpajasta. Ohjeet ovat sen verran helppoja, että näppärimmät vitosluokkalaiset ovat saaneet niistä selvää itsekseen ja muutamilla neuvoilla ovat päässeet eteenpäin.

 Näitä kynttilälyhtyjä ei kukaan oppilaista ole innostunut tekemään, vaikka minusta ne ovat söpöjä. Sen sijaan sydäntä ja palloa on tehty. Yksi oppilaista neuloi sydämen kahdella langalla niin, että toinen oli Novitan säde- lankaa, jolloin  siitä tuli sädehtivä sydän.
 Tonttukirjanmerkki on oppilaista mukavin ja sitä on tehty muutamakin kappale. Oppilaat ovat vapaasti soveltaneet ohjetta ja tehneet esimerkiksi pään huopakankaasta. Vartaloa on myös neulottu virkkaamisen sijaan. Tekemäni mallikappale on päässyt käyttöön luokassa ääneenluettavan kirjan kirjanmerkkinä.



Jouluajan tuliaisiksi olen neulonut muutamankin pullonlämmittimen. Tämäkin ohje löytyy tuolta Dropsin joulutyöpajasta. Käytin Novitan Venla- lankaa, joka on ohuempaa kuin mallissa, joten tein kaksinkertaisella langalla vitosen puikoilla. Tällä tavoin mallista tuli sopiva. 

 Joulukuussa olivat myös Tampereella Aamulehden joulumyyjäiset. Tyttären partioryhmä oli siellä myymässä ja keräsi näin rahaa tuleviin retkiin. Mies teki tyttären kanssa myyntiin piparkakkulaavuja ja minä virkkasin pöllöavaimenperiä. Näitä oli helppo ja nopea tehdä pienistäkin jämälankakeristä. Ohjeen löysin täältä.



lauantai 13. elokuuta 2016

Kesäprojektina mysteeripeitto

Innostuin keväällä aloittamaan Dropsin virkattua yllätyspeittoa. The meadow on tehty DROPS ♥ You #7- langasta ja joka viikko tuli uusi vihje peittoon. Kevään pysyin hyvin vauhdissa mukana, mutta koska kesällä oli muutama lahjaprojekti ja juhlajärjestelyjä, jäin jossain vaiheessa jälkeen vihjeissä eikä peitto valmistunut vielä heinäkuussa, kuten aikataulussa pysyneillä.
Aluksi peittoon virkattiin kukkaneliöitä erilaisilla kukilla. Jokaista kukkaa virkattiin viisi neliötä. Kun neliöt oli yhdistetty, tehtiin erilaisia reunuksia. Tarkoitus oli oppia uusia tekniikoita samalla. Muutama uusi asiakin tuli opittua ja pääasiassa peittoa oli mukava virkata. Reunusten tekemisessä meni tosin välillä aika pitkä aika, kun peiton koko kasvoi. 
 
Peittoa ei enää kovin helposti otettu myöskään matkatekemiseksi jo pelkän koon vuoksi. Virkkasinkin sitä lähinnä kotona ja mökillä. Lankaa hankin ohjeen mukaan 850 g. Lopulta lankaa jäi 150 g eli kulutin lankaa 700 g. Yhtään aloittamatonta kerää ei tosin jäänyt, joten jokainen kerä tarvittiin.
 
 
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Mukava kesäpeitto. Ehkä taas ensi kesänä voisi olla aikaa jollekin peittoprojektille.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Simpukkahuivi syntymäpäivälahjaksi

Tänä kesänä on tullut tehtyä jo kaksi huivia lahjaksi ja yksi huivi on vielä työn alla. Toinen huivi, joka lähti syntymäpäivälahjaksi miehen 100- vuotiaalle isoäidille, oli Simpukkahuivi, jonka ohje löytyy saksaksi Ravelrystä. Englanniksi sen löytää vaikkapa täältä Virus- huivin nimellä sivua alaspäin selaamalla.
 Tätä huivia virkkasin jo keväällä, mm. koulutuksessa. Lankana Hjertegarnin Highland wool- lanka, jota ostin Lankamaailmasta. Virkkasin työn kolmosen koukulla ja onnistuin saamaan KnitPron koukusta pään irti. Se meni onneksi takuuvaihdolla, mutta lopun virkkasin varmuuden vuoksi perinteisellä metallikoukulla. Lankaa tähän huiviin kului yhteensä 240 g.
 
100- vuotisjuhlia vietettiin helteisessä Saksassa viime viikolla. Huiville ei siis heti ollut käyttöä, mutta toivottavasti lämmittää isoäidin hartioita säiden kylmetessä. Tässä vielä muutama maisemakuva Saksasta St. Ingbertistä, jossa Omi asuu.
 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kesäprojekti 2016

Pitkä aika on taas kulunut edellisestiä blogikirjoituksesta. Jotakin valmista on tullut tässä välissä, mutta ajattelin esitellä teille ensin tämän vuoden kesäprojektini. Olen aina välillä katsellut erilaisia haasteita tai mysteeritehtäviä netissä käsitöiden osalta, mutta en ole osallistunut. Nyt päätin osallistua Dropsin järjestämän mysteeripeiton virkkaukseen. Joka viikko paljastuu uusi vihje ja valmista pitäisi tulla kesän aikana. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta nyt olen muutaman viikon aikataulusta jäljessä. Seuraava vaihe olisi koota tämänhetkiset palat yhteen. Nyt kun olen kesälomalla, on aikaa yrittää saada aikataulua kiinni.

Tämä on hauska projekti ja vaikka peitolle ei heti tarvetta olekaan, eiköhän sille paikka löydy.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Virkattu kännykkäpussi

Olemme oppilaiden kanssa virkanneet kännykkäpusseja tai muita pusseja ja kokeilin itsekin yhtä ehdolla ollutta mallia.

Virkkasin ensi valkoisella langalla ketjusilmoita niin monta, että ketju oli puhelimeni levyinen. Sen jälkeen virkkasin kiinteillä silmukoilla kerroksia niin paljon, että sain taitettua kappaleen pussiksi, joka peitti puhelimeni. Seuraavaksi virkkasin erikseen isoäidinneliön valkoisella ja harmaalla. Kun osat olivat valmiina, yhdistin pussin kiinni reunoistaan kiinteillä silmukoilla harmaalla langalla. Yhdistin isoäidinneliön pussiin samoin harmaalla langalla kiinteitä silmukoita käyttäen. Lopuksi virkkasin pussiin nauhan, ensin ketjusilmukkaketjun sopivan pituiseksi ja sitten takaisin kiinteillä silmukoilla. Loppusilauksena nappi, jotta läppä pysyy kiinni. Tätä on tullut jo töissä käytettyä, kätevä varsinkin silloin, kun vaatteissa ei ole taskuja, joihin puhelimen voisi laittaa.

Lankana minulla oli valkoinen 7 veljestä Aapo ja harmaa 7 veljestä. Lankaa kului yhteensä 45 g.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kalenterin uusi elämä

Tänä vuonna opettajan päiväkirjakalenteri on haaleanvaalea, suoraan sanottuna tylsä. Päätin vähän uudistaa sitä ja tein päiväkirjalleni virkkaamalla kannet, jotka on helppo vaihtaa seuraaviinkin kalentereihin. Kalenteri pääsi kuvaukseen todellisessa käyttöympäristössään eli opettajainhuoneessa.
 
 
Puuvillalankoja projektiin kului 85 g 3 koukulla virkattuna. Etukannen kukkakuvio on otettu kirjasta, jonka sain lahjoituksena. Työkaverin sukulainen luopui virkkauskirjoistaan ja minä sain inspiraatioksi kolme kirjaa. 
Samasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin- kirjasta, josta tein kalenterin kukkakuvion, virkkasin myös helpon pitsineliön mallilla tiskirätin, joka lähtee kiitokseksi kirjoista kahvipaketin kera.
 Viimeisen viikon aikana olen virkannut myös kaksi muuta tiskirättiä, joista toinen lähti pojan mukana tuliaiseksi kouluvaihdon isäntäperheeseen tällä viikolla ja toinen ystäville, joiden luona vietimme mukavan sunnuntaibrunssin. Isäntäperheeseen lähti tuliaisena lisäksi kotikaupungissa tehtyä suklaata ja paikallisen paahtimon kahvia. Ystäväperhe sai tiskirätin lisäksi ruusuja omasta pihasta.
 
 

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pikkuvirkkailuja

Miehen isoäiti Saksassa täytti nyt heinäkuussa 99 vuotta ja hänelle lähti itse tehty onnittelukortti. Herzlichen Glückwunsch!
Ohje tuohon kukkaseen löytyy tästä kirjasta:
Samalla kukkamallilla tein tuliaiseksi kukkasen työkaverilleni käydessäni hänen luonaan kesäkahvilla. Kuvaaminen jäi viime tippaan ja kiireessä ehdin tämän kuvan kukasta napata.
Mies kävi isoäitiään tervehtimässä ja onnittelemassa jo etukäteen palatessaan pyörämatkalta Pariisista. Tuliasena Saksasta sain virkkauslehden, jossa oli mukana vähän lankaa. Jonkun kesäkassin tuosta lehdestä voisi ehtiessään virkata.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesäinen jakku

Tämän kesän virkkausprojekti valmistui viime viikolla ja sitä jo testattiin 60 v. syntymäpäivillä. Virkkasin jakun Suuren käsityön ohjeella, joka löytyi tämän vuoden toukokuun numerosta. Lopputulokseen olen tyytyväinen, joskin koristekukkaset meinaavat prässäämisestä huolimatta käpristyä, joten harkitsen vielä niiden tarkempaa ompelemista, jotta eivät pääse supistumaan.

Ohje oli helppo ja koko jakku tehtiin pylväillä ja isolla koukulla, jotta saatiin sopivan väljä pinta. Hihoista piti ohjeen mukaan tulla 3/4- hihat, mutta kuten aina minun puseroissani, hihoista tulee pidemmät. Liekö syynä lyhyet käteni? Nämä hihat ovat nyt täysin sopivat täyspitkinä.

Lankana minulla oli Essentials cotton dk- lankaa, joka on miellyttävää puuvillalankaa ja laskeutuu hyvin. Itse jakku tuli tummalla violetilla ja kukat virkkasin kahdella vaaleammalla värillä. Lankaa kului kaikkineen 450 g. Tänä kesänä, kun helle ei ole pahemmin vaivannut, tämä jakku on sopivan vilpoisa, mutta lämmittää myös tarpeeksi.




maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesälomailua, osa 2

Kesälomaillessa on tullut tehtyä yllättävän vähän käsitöitä. Virkattua on tullut lähinnä automatkoilla ja mökillä. Muutaman virkatun tiskirätin olen sentään saanut tehtyä. Ystävän syntymäpäivämuistamiseksi lähti kukka, jonka ohje löytyy täältä. Esikoinen lähti kuukaudeksi vaihtoon Saksaan ja isäntäperheelle lähti muiden muistamisten joukossa tietenkin jotakin itse tehtyä, tiskirätti sekin. Tähän ohje löytyy täältä. Virkattu jakkukin edistyy ja seuraavaksi pitäisi kostuttaa kappaleet ja sitten pääsee kokoamaan.


Kuopuksen synttäreitäkin on juhlittu urakalla moneen otteeseen. Nyt on kaikki vieraat kahvitettu ja muutama kakku on leivottu synttäreiden tiimoilta. Kavereiden kanssa syötiin jätskiannoksia, mutta sukulaisille tarjottiin pöllökakkua, sitten kummeille ranskalaista raparperi-marjakakkua ja viimeisille vieraille tehtiin jo mansikkakakku suomalaisilla mansikoilla.


 Mökilläkin on ehditty nauttia jopa ihan kesäisissä tunnelmissa kesälomasta. Toivottavasti lähipäivien kylmeneminen on vain tilapäistä ja päästään taas nauttimaan lämpimistä ilmoista.