sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kalenterin uusi elämä

Tänä vuonna opettajan päiväkirjakalenteri on haaleanvaalea, suoraan sanottuna tylsä. Päätin vähän uudistaa sitä ja tein päiväkirjalleni virkkaamalla kannet, jotka on helppo vaihtaa seuraaviinkin kalentereihin. Kalenteri pääsi kuvaukseen todellisessa käyttöympäristössään eli opettajainhuoneessa.
 
 
Puuvillalankoja projektiin kului 85 g 3 koukulla virkattuna. Etukannen kukkakuvio on otettu kirjasta, jonka sain lahjoituksena. Työkaverin sukulainen luopui virkkauskirjoistaan ja minä sain inspiraatioksi kolme kirjaa. 
Samasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin- kirjasta, josta tein kalenterin kukkakuvion, virkkasin myös helpon pitsineliön mallilla tiskirätin, joka lähtee kiitokseksi kirjoista kahvipaketin kera.
 Viimeisen viikon aikana olen virkannut myös kaksi muuta tiskirättiä, joista toinen lähti pojan mukana tuliaiseksi kouluvaihdon isäntäperheeseen tällä viikolla ja toinen ystäville, joiden luona vietimme mukavan sunnuntaibrunssin. Isäntäperheeseen lähti tuliaisena lisäksi kotikaupungissa tehtyä suklaata ja paikallisen paahtimon kahvia. Ystäväperhe sai tiskirätin lisäksi ruusuja omasta pihasta.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti