Näytetään tekstit, joissa on tunniste etuperin-takaperin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etuperin-takaperin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. elokuuta 2014

Etuperin- takaperin tossut

Arki on lähtenyt rullaamaan vauhdilla ja käsityöt ovat jääneet vähiin arjen pyörityksen keskellä. Välillä kaipaan viime vuoden rauhallisia vuorotteluvapaan aamupäiviä, jolloin oli aikaa omille jutuille, kuten käsitöille. Harrastuskuskin soana on välillä odotella, joten odotteluaikoina on tietenkin aikaa tehdä omia juttuja. Yhdet tossut nuorimmaiselle valmistuivat tällaisina odotteluaikoina. Nuorimmainen halusi "kassitossut" eli etuperin-takaperin tossut. Lankana oli kirjava Silja sukkalanka sekä yksivärinen Regian sukkalanka.Koska nuorimmaisen jalka on kokoa 35, vähensin ohjeen lisäyksiä niin, että tein lisäyksiä ainaoikein kerroksilla, kunnes silmukoita oli 23. Puikot olivat kokoa 3. Tossuista tuli juuri sopivan kokoiset ja ne pääsivät heti käyttöön.
 
Uskaltauduin ilmoittautumaan mukaan myös Sukkasatoon. Saa nähdä, kuinka monta sukkaparia ehdin sen aikana neuloa, mutta onpahan vähän haastetta itselle töiden lomassa.




torstai 15. toukokuuta 2014

Etuperin-takaperin tossut

Etuperin-takaperin tossut näyttivät hauskoilta ja pitihän niitä kokeilla. Ohjeen otin täältä. Langaksi valikoitui Gjestalin Silja sukkalanka, jota kului tähän projketiin lähes koko kerä, 45 g. Puikkoina minulla olivat 3,5 bambuiset sukkapuikot (2 puikkoa), riittivät nekin hyvin mitaltaan, vaikka silmukoita oli parhaimmillaan 52. Päälle virkkasin bambulangasta kukkaset koristeeksi. Tällaiset niistä tuli.
Ei ihan  heti arvaisi tossuiksi, vai kuinka? Alla tossut kuvattuna jalassa. Tossut voi pukea jalkaan kummin päin vain ja menevät pieneen tilaan.
Kuvat on otettu pikaisesti omassa jalassani ennen lahjapussiin sujauttamista. Nämä lähtivät tänään kuopuksen balettiopettajalle kevätlahjaksi. Eivät sitten balleriinan varpaat palele kesällä.