Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

September socks

Veljentyttö pyysi joululahjaksi villasukkia. Malliksi valitsin Niina Laitisen September socks ja langaksi luonnonvalkoisen Novitan 7veljestä.
 Näistä tuli kivat. Tein täysin ohjeen mukaan ja ovat omaan jalkaani hieman isot, mutta saajalla onkin kokoa suurempi jalka. Lankaa näihin kului 123 g puikoilla 3,5.


torstai 24. marraskuuta 2016

Vaihteeksi villasukat

Kauheasti ei kesällä tullut villasukkia neulottua, mutta kun illat pimenevät, tulee tarve neuloa taas villasukkia. Nämä sukat menivät kuopuksen jalkoihin. Hän halusi lämpimät villasukat varpaitaan lämmittämään. Vuoden 2015 käsityömessuilta oli varastossa Novitan messuerälankaa, josta neuloin perusvillasukat, joissa varressa kokeilin "kumparetta". Tuo messulanka on vahvuudeltaan suurinpiirtein 7 veljestä.
Silmukoita loin 48 ja puikot olivat kokoa 3. Tykkään tehdä KnitPron puikoilla, joten nämäkin on neulottu niillä. Varteen tein ensin 6 kerrosta tavallista 2o2n- joustinneuletta ja sen jälkeen "kumparetta" eli tein vuorotellen 2 kerrosta oikeaa ja 2 kerrosta joustinneuletta. Nyt tuo aaltoilu ei kovin paljon tullut näkyviin. Olisin voinut tehdä 3 kerrosta molempia vuorotellen.


Näihin koon 38 sukkiin lankaa kului 125 g eli pieni kerä jäi vielä johonkin jämälankatyöhön upotettavaksi.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Villasukat jämäkerästä

Jämälankakorista löytyi värikäs pikkukerä, josta tein kuopukselle lyhytvartiset villasukat. Olen tehnyt tästä langasta aikaisemmin pitkät villasukat esikoiselle, mutta vyöte ei ollut enää tallessa. Muistelisin, että lanka on Austermannin step- lankaa. Koko loppulanka meni eikä ihan riittänyt. Toisen sukan kärki on tehty 7 veljestä- langalla. Pohdin, josko olisin purkanut ensimmäisenkin sukan kärjen ja tehnyt niistä samanlaiset, mutta kuopus olis sitä mieltä, että ovat kivat näin.

Lankaa näihin kului 50 g ja puikkoina käytin 3 bambupuikkoja. Ohje on Dropsin pitsisukka, jolla olen aikaisemminkin yhdet sukat tehnyt.


tiistai 9. elokuuta 2016

Kesäsukat

Kesälomat lähestyvät loppua koululaisilla, mutta huomasin, että nämä nuorimmaisen opettajalle keväällä lahjaksi neulotut kesäsukat on vielä esittelemättä.  Lankana näissä on Novitan valkoinen Nalle ja ohje on Dropsin.  Lankaa näihin kului vain 45 g.

Koska opettaja jää alkusyksystä äitiyslomalle, sujahtivat samaan pakettiin myös aikaisemmin neulotut vauvasukat.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Mutkien kautta lopputulokseen

Osallistuin edellisenä jouluna jämälankavillasukkakalenterin sukkien neulontaan. Viime vuoden sukkani löytyvät täältä. Tänä vuonna ajattelin myös tehdä sukat Missä neuloimme kerran- blogin ohjeilla joulukuussa. Sukat lähtivät hyvin alkuun, mutta joulukiireet pukkasivat päälle ja sukat jäivät täysin kesken.
Joulun jälkeen sukat jäivät käsityökassiin odottamaan kohtaloaan keskeneräisinä. Lopulta helmikuussa tartuin uudestaan tähän neuleeseen ja päätin purkaa sukat niin, että vain kärjet jäivät odottamaan jatkoa. Lähdin neulomaan sukkia yksiväriseksi ja ajattelin käyttää varressa valkoista punaisen kaverina. Kunnes totesin molempien sukkien ollessa kantapään yli, että punainen lanka ei tule riittämään. Joten eikun purkamaan taas.
Lopulta päädyin tekemään kirjoneuelsukat, joissa punaisen kaverina oli valkosita. Mallikuviot nappasin joululahjaksi saamastani Sukupolvien silmukat- kirjasta. Malli oli kirjassa nimellä Laulujuhlille Sortavalaan. En tehnyt suoraan mallin mukaan, vaan otin kuviosta ne mallit, joita halusin sukissani käyttää.


Nämä sukat ovat vasta toiset varpaista varteen- sukkani. Kirjoneulettakaan en ole kovin paljon tehnyt ja työn jälki voisikin olla tasaisempaa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Tällä varpaista varteen- tekniikalla sain lähes kaiken punaisen langan kulutettua, sitä jäi vain hyvin pieni keränen jäljelle. Myös kantapää tällä tekniikalla istuu hyvin jalkaan. Ohjetta varpaista varteen- sukkaan otin tuolta aikaisemmin mainitsemastani Misää neuloimme kerran- blogista. 



Lankana näissä sukissa on Handun punainen sukkalanka, jota ostin Lankakauppa Kerästä ja valkoisena Roosa nauha- sukkalanka Pirkanmaan Kotityöstä. Sukista tuli ihanan pehmoiset ja sopivan ohuet, mutta kuitenkin lämpimät. Silmukoita minulla oli 64 ja sukan pituus ennen kantapäätä oli 17,5 cm. Näillä mitoilla niistä tuli sopivat minun 39 jalkaani. Lankaa kului yhteensä 65 g.






perjantai 2. lokakuuta 2015

Elokuun sukat

Elokuu oli ja meni. Sukkakalenterin elokuun sukat aloitin ihan oikean kuukauden aikana, mutta jostain syystä käsityöt jäivät tauolle eikä mitään oikein valmistunut. Lopulta sain nämä sukat valmiiksi syyskuun puolella, mutta kuvaus meni tänne lokakuun alkuun. Josko seuraavat valmistuisivat nopeammin. Malli sinällään ei ollut vaikea. Tosin lanka uhkasi loppua kesken ja jouduin purkamaan ensimmäisestä sukasta yhden mallikerran ja tekemään vähän pienemmät sukat.
 



Lanka: Novitan Nalle
Langan menekki: 88 g
Koko: 37 

torstai 13. elokuuta 2015

Naapureille sukat

Naapurin vanhempi pariskunta on myynyt talonsa ja ovat muuttamassa pois. Halusin muistaa heitä jotenkin mukavista naapurivuosista ja niinpä neuloin heille sukat lämpimin ajatuksin.

 

 Naisen sukat Novitan suomalaisesta sukkalangasta. Näihin kului taiteillen koko kerä, vähän piti ohjetta muunnella, jotta sain langan riittämään ja sitä jäi lopulta vajaa metri jäljelle. Lankaa kului siis 100 g. Ohje on Ravelrysta, sukkakalenterista löytyvä Holey butterflies. Nämä sukat ovat kokoa 38.
 Miehen sukat Austermannin Step- lankaa, jossa mukana aloe veraa. Perussukat, joissa silmukoita 60 ja puikot numeroa 3. Näissä koko n. 41. Lankaa näihin kului 73 g. Mallina toiminut teinipoika ihasteli langan mukavuutta jalassa.
 Omien teinien jalat olivat juuri sopivan kokoiset näiden kuvaamiseen, kiitos kuvausavusta.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Viipurin matka ja villasukat

Teimme kaverin kanssa viikonloppuna reissun Viipuriin. Lähdimme Lappeenrannasta aamulla ennen kahdeksaa ja koska Tampereelta tulee matkaa jo tuonne lähtöpaikallekin, lähdimme keskellä yötä ajamaan kohti Lappeenrannan satamaa. Matka Lappeenrannasta Viipuriin taittui Carelia- laivalla läpi Saimaan kanavan. Kahdeksan sulun läpi seilaaminen kesti reilun viisi tuntia. Onneksi sää oli melko suotuisa ja pystyimme pitkälti istumaan kannella ja nauttimaan maisemista. Samalla edistyi jo automatkalla aloitettu villasukka, joiden ohje löytyi Ravelrysta sukkakalenterista heinäkuun kohdalta.
  
Mielenkiintoisia nuo sulut, mutta ensimmäisten jälkeen mielenkiinto kyllä vähän herkesi ja hiukan puuduttavaa oli istua pienessä laivassa monta tuntia. Lopulta saavuttiin Viipuriin, josta ensimmäisenä tunnistettavana maamerkkinä oli Viipurin linna. 
Tässä vaiheessa matkaa olimme jo melko väsyksissä aikaisen aamuheräämisen vuoksi. Tuota aikaista monen tunnin ajamista ja päälle useamman tunnin laivamatkaa ei voi kyllä suositella kenellekään, sillä lähes koko päivän oli väsynyt olo. Illalla jaksoimme kuitenkin käydä syömässä ja kierrellä vanhaa kaupunkia. Oli hyvin  hämmästyttävää nähdä, kuinka huonossa kunnossa monet talot olivat, ikkunattomia, autioita, osa katottomia. Siinä ne seisoivat hylättyinä keskellä kaupunkia. Ihan asututkin talot olivat useat huonossa kunnossa ja rapistuneita.

 


 
Kävelyn päätteeksi näimme upean auringonlaskun. Auringonnousun olimme nähneet Suomen puolella ja auringonlaskun siis Venäjän puolella. Myös paikallinen kauppahalli, josta ostin venäläisiä konvehteja ja laudeliinapellavaa, kylpi ilta-auringossa. Päivällä kauppahallin edessä oli mummoja myymässä mm. villasukkia. Sitkeitä perässäroikkujia kyllä olivat, mutta sukkia en ostanut.

Hotellissa nukutun yön jälkeen olimme pirteämpiä ja kävimme tutustumassa linnan sisäpihaan sekä paikalliseen supermarkettiin. Ruokailun jälkeen oli aika suunnata taas laivalle. Sää ei ollut kovinkaan lämmin ja vettäkin matkalla välillä tuli, mutta tarkenimme kannella huopien alla ja lipan alla sateelta suojassa. Sisätilat olivat täpötäynnä ja ihmiset melkoisen railakkaalla mielellä.

Villasukat eivät ihan tulleet valmiiksi matkan aikana, toinen kärki jäi tehtäväksi kotona. Malli siis sukkakalenterin heinäkuun sukat, Myrtit. Lankana Novitan 7 veljestä. Lankaa kului 110 g. Sukkien koko 39-40, hieman ovat omaan jalkaani reilut, joten taitavat lähteä lahjaksi. Toivottavasti saaja pitää violetista.









tiistai 5. toukokuuta 2015

Pitsisukkaa

Ajattelin neuloa jotkut hempeät pitsisukat ja kaapista käteen osui Taito- shopin Roosa nauha - sukkalankaa vaaleanpunaisena. Malliksi valikoituivat Silja- sukat Rossa nauha sukkaohjekuvastosta, jonka voi ostaa vaikka täältä. Ohjeen mukaan sukan koko olisi ohjeen mukaan tehtynä 36-37, mikä on minun jalkaani liian pieni. Olen tehnyt tällä langalla aikaisemmin yhdet sukat ja niistä tuli minun jalkaani pienet, joten ajattelin lisätä silmukoita. Tein sukat 68 silmukalla, kun  ohjeessa niitä oli 60. Puikot olivat kokoa 2,5. Loppujen lopuksi olisin ehkä voinut tehdä alkuperäisellä silmukkamäärällä, sillä sukat ovat nyt hieman löysät jalkoihini. Muuten olen tyytyväinen näihin. Muutaman kerran jouduin tosin purkamaan, kun laiskasti luin ohjeita. Lankaa näihin sukkiin kului 70 g.





sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pöllösukkailua

Viime postauksesta on kulunut aikaa ja käsityöt ovat edenneet vain hiljakseen. Jotakin on kuitenkin valmistunutkin, nimittäin kaksi paria pöllösukkia.

Toiset valmistuivat hiihtolomareissulla Itävallassa. Niihin jouduin ompelemaan helmisilmät jälkikäteen, kun metallinen ohut virkkuukoukku ei saanut matkustaa lennolla matkustamossa. Lähinnä sukat valmistuivat lennolla ja automatkoilla, paikan päällä keskityttiin huikeisiin maisemiin ja lasketteluun.

Sukat lähtivät lämmittämään kummitytön varpaita syntymäpäivälahjana ja ne jäivät kotona kuvaamatta. Sain kuitenkin  jälkikäteen kuvan sukista kummitytön jalassa.
Sukat tein Facebookin Voihan villasukka- ryhmässä olleen ohjeen mukaan. Ohje löytyy myös mm. täältä. Ohjeessa silmukoita oli 48, minä laitoin silmukoita 56. Lisäsin pöllökuvioon aina kaksi silmukkaa ja hyvin onnistui sillä määrällä. Lankana Novitan Nalle ja puikot nro 3. Kantapään tein vahvistettuna.

Toiset pöllösukat tahtoi oma tytär, joka ihastui tuohon ensimmäiseen pariin. Samalla ohjeella ja samalla langalla mentiin, mutta nyt neuloin helmet jo tekovaiheessa kiinni sukkiin. Helpotti huomattavasti työtä, kun ei tarvinnut niitä jälkikäteen ommella.

Vielä löytyi pihasta vähän luntakin ja sukat pääsivät kuvattavaksi keväthangelle. Näihin kahteen pariin sukkia lankaa kului lähes kokonaan kaksi kerää Nallea eli 195 g.

Kun lankavarasto vähän on keventynyt, sorruin ostamaan Mammuttimarkkinoilta 7 veljestä. 3 kerää sai kympillä, joten lankavarasto lisääntyi 450 grammalla. Sukkia tulee niistäkin keristä taas joskus neulottua, mutta nyt välillä jotakin muuta.