Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkalanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkalanka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Mutkien kautta lopputulokseen

Osallistuin edellisenä jouluna jämälankavillasukkakalenterin sukkien neulontaan. Viime vuoden sukkani löytyvät täältä. Tänä vuonna ajattelin myös tehdä sukat Missä neuloimme kerran- blogin ohjeilla joulukuussa. Sukat lähtivät hyvin alkuun, mutta joulukiireet pukkasivat päälle ja sukat jäivät täysin kesken.
Joulun jälkeen sukat jäivät käsityökassiin odottamaan kohtaloaan keskeneräisinä. Lopulta helmikuussa tartuin uudestaan tähän neuleeseen ja päätin purkaa sukat niin, että vain kärjet jäivät odottamaan jatkoa. Lähdin neulomaan sukkia yksiväriseksi ja ajattelin käyttää varressa valkoista punaisen kaverina. Kunnes totesin molempien sukkien ollessa kantapään yli, että punainen lanka ei tule riittämään. Joten eikun purkamaan taas.
Lopulta päädyin tekemään kirjoneuelsukat, joissa punaisen kaverina oli valkosita. Mallikuviot nappasin joululahjaksi saamastani Sukupolvien silmukat- kirjasta. Malli oli kirjassa nimellä Laulujuhlille Sortavalaan. En tehnyt suoraan mallin mukaan, vaan otin kuviosta ne mallit, joita halusin sukissani käyttää.


Nämä sukat ovat vasta toiset varpaista varteen- sukkani. Kirjoneulettakaan en ole kovin paljon tehnyt ja työn jälki voisikin olla tasaisempaa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Tällä varpaista varteen- tekniikalla sain lähes kaiken punaisen langan kulutettua, sitä jäi vain hyvin pieni keränen jäljelle. Myös kantapää tällä tekniikalla istuu hyvin jalkaan. Ohjetta varpaista varteen- sukkaan otin tuolta aikaisemmin mainitsemastani Misää neuloimme kerran- blogista. 



Lankana näissä sukissa on Handun punainen sukkalanka, jota ostin Lankakauppa Kerästä ja valkoisena Roosa nauha- sukkalanka Pirkanmaan Kotityöstä. Sukista tuli ihanan pehmoiset ja sopivan ohuet, mutta kuitenkin lämpimät. Silmukoita minulla oli 64 ja sukan pituus ennen kantapäätä oli 17,5 cm. Näillä mitoilla niistä tuli sopivat minun 39 jalkaani. Lankaa kului yhteensä 65 g.






torstai 13. elokuuta 2015

Naapureille sukat

Naapurin vanhempi pariskunta on myynyt talonsa ja ovat muuttamassa pois. Halusin muistaa heitä jotenkin mukavista naapurivuosista ja niinpä neuloin heille sukat lämpimin ajatuksin.

 

 Naisen sukat Novitan suomalaisesta sukkalangasta. Näihin kului taiteillen koko kerä, vähän piti ohjetta muunnella, jotta sain langan riittämään ja sitä jäi lopulta vajaa metri jäljelle. Lankaa kului siis 100 g. Ohje on Ravelrysta, sukkakalenterista löytyvä Holey butterflies. Nämä sukat ovat kokoa 38.
 Miehen sukat Austermannin Step- lankaa, jossa mukana aloe veraa. Perussukat, joissa silmukoita 60 ja puikot numeroa 3. Näissä koko n. 41. Lankaa näihin kului 73 g. Mallina toiminut teinipoika ihasteli langan mukavuutta jalassa.
 Omien teinien jalat olivat juuri sopivan kokoiset näiden kuvaamiseen, kiitos kuvausavusta.