keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lankalaihis

Sohvaneulomon Anniina kertoi alkavansa Lankalaihikselle ja kiinnostuin minäkin asiasta.
Lankalaihiksen tavoitteena on laihduttaa lankavarastoa.
Idea on lähtöisin Näppituntuma-blogista, josta nämä säännöt on kopioitu:

  • ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana
  • lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne
  • lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän
  • oman lankavaraston kokonaismäärää ei tarvitse tietää, riittää, että punnitsee kaiken talouteen tulevan langan ja samoin valmistuvat työt/muuten poistuvat langat. Tai jos ei vaakaa omista, niin voi asettaa tavoitteekseen vaikka "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai jotain muuta vastaavaa.
Alkuviikko onkin mennyt omia lankavarastoja tutkaillessa. Lankaa löytyy 11,5 kg, mikä oli kyllä enemmän kuin odotin.

Rappusten täydeltä paksuja villalankoja, Nallea ja ohuempia villalankoja, kimallusta sisältäviä ja pörröisiä lankoja, mohairlankoja, huopuvia lankoja, puuvillalankoja sekä
 Jämälankoja
Näistä langoista lupauduin laihduttamaan 3 kg, mikä tuntuu aika paljolta, mutta toivottavasti toteutuu tavalla tai toisella.
Jos saisin myös keskeneräisiä projekteja päätökseen, niin olisin tyytyväinen. Tällä hetkellä on kesken yhdet villasukat, lapsen villapaita, itselle villatakki, kaulahuivi ja palaprojektina jämälangoista kukkapeitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti