keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Puikoilta mustaa

Minulta pyydettiin mustia säärystimiä palmikolla. Ohjeeksi valitsin Ullaneuleen Vainöt.

Syksyn pimeinä iltoina musta lanka ei ollut helpoin neulottava ja välillä sai kerroksia miettiessä käännellä työtä kohti valoa. Lankana oli Novitan 7 veljestä ja usein Novitan langoilla saan aikaiseksi ohjetta suuremman neuleen. Päätin ottaa kokoa pienemmät puikot ja tein ensimmäisen säärystimen kolmosen puikoilla. Todetakseni sen jälkeen, että tässä tapauksessa ohjeen mukainen puikkosuositus olisi ollut oikea. Sen verran kapea tuli ensimmäisestä säärystimestä, että aloitin toisen suuremmilla puikoilla. Niillä työstä tuli oikean kokoinen. Koska olen laiska purkamaan, en purkanut ensimmäistä säärystintä vaan tein sillekin parin. Lopulta minulla oli siis kaksi mustaa säärystinparia valmiina, toinen kapeampi ja toinen vähän leveämpi. Nuo suuremmat lähtivät alkuperäiseen kohteeseen ja pienemmät taitavat sujahtaa joululahjapakettiin. Lankaa näihin kahteen pariin kului yhteensä 220 g.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti