perjantai 4. lokakuuta 2013

Sukkasillaan

Kirpeän syksyiset ilmat houkuttelevat vetämään villasukat jalkaan sisällä ja ulkona. Minun puikoillani kilisee tällä hetkellä Roosa nauha -sukkalanka. Jokaisesta ostetusta kerästä menee 80 senttiä Roosa nauha -rahastoon ja lämmittää myös ostajan mieltä. Lisää Taito shopin Roosa nauha -kampanjasta voi lukea täältä.

Taito shopista ostin myös sukkakuvaston, mutta Taito shopin sivuilta löytyy myös muutamia sukkaohjeita. Nyt puikoillani tulollaan olevat ovat Rose heart sukat, joiden ohje on ladattavissa tuolta sivulta. Muutama ongelma tuossa ohjeessa on kaltaiselleni toisinaan kärsimättömälle ihmiselle. Ensinnäkin puikot ovat kokoa 2,5, mikä on minulle ohut. Toisekseen puikkovalikoimastani ei löytynyt tuota kokoa bambuisena, vaan joudun tyytymään mummun vanhoihin metallisiin. Mielummin kutoisin lämpimillä bambuilla, jotka eivät kilise, joten lienevät seuraavaksi ostoslistalla. Kolmannekseen ohjeen palmikkokuvio vaatii jatkuvaa seuraamista, joten tv:n katsominen samaan aikaan aiheuttaa toisinaan ongelmia. Kärsivällisyys kasvaa tehdessä. Sukat ovatkin vasta varreltaan valmiit, mutta vähitellen olen päässyt kuvioon sisälle.




Viimeisimmät valmistuneet sukat sen sijaan olivat Seitsemän veljestä lankaa, jotka kudoin bambuisilla 3,5 puikoilla 48 silmukalla sekä vahvistetulla kantapäällä. Nämä valmistuivat sutjakasti sohvalla telkkaria katsellessa. Hyvä perusvillasukka ohje löytyy vaikka Novitan sivuilta. Nämä sukat ovat syksyn piristys kauniiden aurinkoisten päivien lisäksi.







Nostalgisena vedin tänään aamulla jalkaan mummun yli kaksikymmentä vuotta sitten minulle kutomat sukat, jotka lämmittävät edelleen jalkojani. Tätä mallia en ole itse vielä kokeillut, mutta josko vaikka seuraaviin sukkiin.



Aurinkoinen syyspäivä suorastaan vaatii vetämään villasukat jalkaan ja lähtemään pihalle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti